Miksi neuropsykiatria- alkuinen terminologia ja nepsyttely on syrjivää ja harhaanjohtavaa
Neuropsykiatria- alkuinen terminologia pohjautuu historialliseen väärinkäsitykseen ajalta, jolloin autismin ja muiden neurovähemmistöjen luultiin olevan psykiatrisia sairauksia. Se ylläpitää monia haitallisia ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä. Silti se on toistaiseksi vallalla oleva tapa puhua neurovähemmistöjen asioista.
Tosiasiassa nepsyttely EI signaloi asiantuntemusta neurovähemmistöistä, päinvastoin.
Konkretisoin tähän joitakin terminologian ylläpitämiä harhaluuloja, joista on meille haittaa:
❌ Luullaan, että neurovähemmistöön kuuluminen on kuin psykiatrinen sairaus josta pitää vähintään haluta parantua, ja joka pitää pyrkiä parantamaan. Luullaan, että jokaisen neurovähemmistöläisen sisälle on ”vangittuna” pieni neurotyypillinen joka kärsii kovin. Kuitenkin jo sinänsä moniongelmainen diagnoosiprosessi tapahtuu *poissulkemalla* psykiatriset sairaudet havaittujen pulmien mahdollisten aiheuttajien joukosta. Joten pikemminkin asia on niin, että neurovähemmistöläisyys aivan erityisesti *ei* ole mitään ”psykiatrista” (huom. tämä ei tarkoita, etteivätkö neurovähemmistöläiset voisi sairastua psykiatrisesti siinä missä kaikki muutkin).
❌ Neurovähemmistöön kuuluvan luullaan voivan sitä paremmin, mitä vähemmän hänen vähemmistöpiirteensä erottuvat. Ei ymmärretä, ettei hyvän elämän ole pakko olla neurotyypillisiä ihanteita ja mieltymyksiä toteuttavaa. Tällainen puolestaan johtaa mm. maskaukseen kannustamiseen, mikä tutkitusti sairastuttaa ja tappaa meitä. Lisäksi auttaminen vaikeutuu, kun hyväksyttäviksi ratkaisuiksi havaittuihin pulmiin eivät kelpaa ratkaisut, joiden pohjana on enemmistöstä poikkeavalla tavalla toimiminen.
❌ Luullaan, että neurovähemmistöläisen elämä ei oikein voikaan olla muuta kuin kärsimystä. Luullaan, että esim. työttömyys, yksinäisyys ja arjessa pärjäämisen vaikeudet ovat valitettavia mutta luonnollisia seurauksia viallisuudestamme. Esimerkiksi syrjintä ja eriarvoistaminen jäävät tällöin tunnistamatta.
❌ Kun luullaan, että päässämme on vikaa, normalisoidaan se, että muut puhuvat puolestamme ja päättävät asioistamme ylitsemme. Olemmehan jotenkin vajaavaltaisia, arvaamattomia, kykenemättömiä vastuunkantoon. Meitä tuleekin holhota omaksi parhaaksemme ja suojella esim. itsemme nolaamiselta julkisuudessa vartioimalla tarkasti representaatiotamme.
❌ Kun neurovähemmistöpiirteiksi lasketaan vain ongelmat, vahvuutemme ohitetaan ja mitätöidään. Asiat, joissa enemmistöön kuuluvat voisivat vähällä vaivalla auttaa meitä, muuttuvat vuorenkorkuisiksi ongelmiksi joista meidän halutaan pakosti selviävän yksin ja joiden rinnalla suuretkaan vahvuudet eivät paljon paina.
❌ Meidät mielletään persooniltamme hirvittävän rasittaviksi ja ikäviksi ihmisiksi. Paitsi että useimmat meistä ovat kivoja tyyppejä, tämä johtaa aika toksisiin kuvioihin kun moni ei uskalla pitää kiinni rajoistaan ja ilmaista tarpeitaan pelätessään tulevansa heti leimatuksi ”vaikeaksi” ja ”rasittavaksi”. Toisaalta tämä asenne rohkaisee enemmistöäkin ajattelemaan tavallisia perustarpeitamme ”erityisvaikeuksiksi”.
❌ Meidän ei ymmärretä olevan vähemmistö. Esimerkiksi oma, aivan hyvin toimiva, kommunikaatiotapamme ja meille normaalit elämänvalinnat patologisoidaan, ongelmallistetaan ja nähdään arvottomina. Vähemmistöstressiä ja traumareaktioita ei tunnisteta vaan väärinymmärretään vähemmistöpiirteiksi.
Kun meidät nähdään ongelmaisina yksilöinä, ei nähdä että olemme kokonainen vähemmistö, jonka ongelmista moni johtuu vähemmistöasemamme näkymättömyydestä.
Suomen kieli voisi paljon paremmin ilman nepsyttelyä. Ylipäätään, jopa huomattavasti yhdenvertaisemman ”neurovähemmistö”-termin käyttäminen muissa kuin yhdenvertaisuuteen ja vähemmistöpositioon liittyvissä konteksteissa on hieman ongelmallista, sillä neurovähemmistöjä on useita ja ne, kuten yksittäisten vähemmistöläisten tarpeet, voivat poiketa toisistaan suuresti ja olla jopa ristiriitaisia keskenään. Esimerkiksi tukitarpeista tai huomioimisesta on vaikea puhua järkevästi niputtaen eri alavähemmistöt yhteen. Tämä ei ole mitään turhaa nillitystä- esimerkiksi opiskeluympäristöissä aistimushakuisten ja aistiherkkien yhdistäminen samaan ryhmään sillä perusteella että molemmat ”ovat nepsyjä” on katastrofin resepti.
Lopuksi on hyvä muistuttaa siitäkin, ettei neurovähemmistöä voi ymmärtää syvällisesti yleisellä tasolla. Koska kokemuksellinen näkökulma on akateemisen osaamisen lisäksi välttämätöntä vähemmistökokemuksen oikein ymmärtämiseksi, eikä kukaan voi kuulua samanaikaisesti kaikkiin neurovähemmistöihin, yleinen ”nepsyasiantuntijuus” on myytti ja markkinointitemppu. Todelliset vähemmistöasiantuntijat puhuvat joko vain niistä vähemmistöistä, joihin itse kuuluvat (kuten Kaiaolla tehdään) tai sitten tekevät yleisölleen hyvin selväksi sen, että heidän tietämyksensä aiheesta on hyvin pinnallista ja rajallista, sekä että todennäköisesti vähemmistöstä löytyisi sopivampia ihmisiä puhumaan aiheesta.
Haluatko viestiä neurovähemmistöstä yhdenvertaisuutta tukevalla tavalla, tarvitsetko tekstintarkistusta vähemmistönäkökulmasta tai mietityttääkö terminologia? Kaiao on autismin yhdenvertaisen sanoittamisen johtava asiantuntija Suomessa -meriittilistalta löytyy mm. yhdenvertaisen sanaston kehittämiseen osallistuminen. Ota yhteyttä saara.reiman@kaiao.fi, jos haluat keskustella aiheesta lisää!