Autistien ohittaminen on maan tapa
Moni autisti on kritisoinut Kirjolla-sarjaa sen ilmestymisestä lähtien. Itse en ole ehtinyt työkiireiltä siihen juuri osallistua. Korjataan tämä puute nyt. Vähemmistön jäsenten sarjasta antama perusteltu kritiikkihän ei estänyt sarjan tuottajia pokkaamasta Vuoden viestintäteko-palkintoa. Se ei estänyt Yleä ja sarjan tekijöitä hehkuttamasta sarjaa ”autismitietoisuuden levittäjänä” ja ”yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä” sellaisella innolla, että realitykin vaihtui lennosta dokumentiksi huolimatta siitä, että allistien autisteista toisilleen kertomat sadut eivät ole aidon ymmärryksen levittämistä. Ne ovat vain allistien autisteista toisilleen kertomia nuotiotarinoita joista on vähemmistölle haittaa, sillä ne vahvistavat stereotyyppisiä ennakkoluuloja ja uusintavat meille vahingollisia asenteita. Näin on käynyt nytkin.
Kritiikki, jota useat autistit ovat esittäneet on (tahallaan?) väärinymmärretty ja olkiukkoistettu sarjaan osallistujien kritisoinniksi huolimatta siitä, että autistit ovat toistuvasti korostaneet, ettei näin ole, vaan että kritiikin kohde on enemmistö, joka on tehnyt päätökset, tuotannolliset ratkaisut ja käyttänyt valtaa representaatiossa -asioista, joihin osallistujat eivät olisi voineet vaikuttaa. Sellainen enemmistön edustajien keskenään käymä yhteiskunnallinen keskustelu vähemmistöstä, jossa vähemmistö itse suljetaan keskustelusta, ohitetaan ja jonka perustellut näkemykset kuitataan toteamalla, että useimmat (enemmistöön kuuluvat) kyllä ovat pitäneet sarjasta kovasti, olisi ollut vähemmistölle hyödyllisempi, jos se olisi jäänyt käymättä.
Sellainen keskustelu ei auta meitä mitenkään, vaan päinvastoin sysää vähemmistöä yhä syvemmälle marginaaliin. Väärinkäsitykset ja ennakkoluulot saavat uutta puhtia. Enemmistöä se ei haittaa, heille vähemmistö on vain oman hyveposeerauksen ja viihteen väline. Me vähemmistössä kuitenkin koemme olevamme ihmisiä, eli päämääriä itsessään. Kenelläkään ei ole oikeutta kohdella meitä leluina.
Autistit ovat kuitenkin tarvittaessa sitkeitä ja oikeudentuntoisia- piirteitä, jotka enemmistö toki kokee helposti kielteisinä. Marjut Ollitervo lähestyi ProComia avoimella kirjeellä vielä palkinnon jakamisen jälkeen. Hän julkaisi myös kirjeeseen vastauksen LinkedInissä. Vastaus vaikutti suorastaan erikoisen mitäänsanomattomalta, ja syykin selvisi nopeasti: se oli copypaste-vastaus, jonka ovat ilmeisesti saaneet kaikki ProComille palautetta jättäneet. Tästä, samoin kuin viestin ylimielisestä ja päällepuhuvasta sävystä, voi aika helposti päätellä, ettei autistien palaute ole todellisuudessa ProComia pahemmin kiinnostanut. Sikäli kun se on vaivauduttu edes lukemaan, sitä ei olla ymmärretty, kuten ei myöskään sitä, että vähemmistöltä tuleva kritiikki on hieman raskaampaa sarjaa kuin omien vertaisten mielipiteet.
Tämä kaikki puhuu karua kieltä siitä ylimielisyydestä, ohittamisesta ja paremmintietävästä alentuvuudesta, jolla autisteihin tämän päivän Suomessa suhtaudutaan. Se asenne on kulttuurissamme syvällä ja toki meille itsellemme jo aikaisemmasta arjesta tuttu. Aikuisiin autistisiksi identifioituviin ihmisin ulosannin sisällöstä ja meritoituneisuudesta riippumatta suhtaudutaan yhä aivan liian usein kuin rasittaviin lapsiin. Perusteltuun kritiikkiin vastataan joko sävykyttäyksellä tai ohittaen se kokonaan, aivan kuin lapset yrittäisivät kritisoida aikuisia asioista, joita eivät vielä ymmärrä. Sellaiselle käytökselle on olemassa sivistyssanakin, eikä se ole kaunis: infantilisointi. Sellaisesta vähemmistövihamielisestä asenteesta ei pitäisi näkyä vilaustakaan kenelläkään, joka haluaa viestiä haavoittuvassa asemassa olevasta vähemmistöstä.
Autisteja infantilisoidaan mahdollisesti siksi, että autismin luullaan tarkoittavan jonkinlaisia puutteita ymmärryksessä tai älyssä. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kulttuurissamme kaikenlaisen erilaisuuden on helposti tulkittu tarkoittavan vähä-älyisyyttä ja merkitsevän alempiarvoisuutta. Pyörätuolin käyttäjät kohtaavat edelleen arjessaan tilanteita, joissa heitä kohdellaan ikään kuin heillä olisi liikuntavamman sijasta vikaa päässään. Sovinismissa ja rasismissakin on havaittavissa vastaavia alentuvia ja holhoavia juonteita: esimerkiksi naiset eivät sovellu sovinistin mielestä vallankäyttäjiksi, koska he ovat lapsenomaisia olentoja, joiden tunnesäätely ei ihan toimi, ja jotka eivät voi millään suoriutua vaativista tehtävistä ja vastuunkannosta yhtä hyvin kuin miehet. Autistienkaan infantilisointi ei siis kerro autisteista mitään, mutta sitäkin enemmän vähemmistöjen syrjinnän ja toiseuttamisen kulttuurista.
On hyvä, että nämä asenteet ja autistien kohtaama arkinen ohittaminen, päällepuhuminen ja vähättely nostetaan näkyville, niin kuin ProComin toimitusjohtaja Jarno Forssell on copypastettaessaan tehnyt. Se voi parhaassa tapauksessa ollakin yhteiskunnallista keskustelua vähemmistön asemasta edistävä ”viestintäteko” -tosin sellainen viestintäteko, jollaista ei yleensä haluta omiin nimiin.
Vähemmistöillä tulee olla valta päättää omasta representaatiostaan. Vähemmistö on myös ainoa relevantti auktoriteetti omaa representaatiotaan koskevissa kysymyksissä. Jos vähemmistö sanoo itseään koskevan representaation olleen epäonnistunut, virheellinen ja vahingollinen, mikään määrä enemmistön hyvää mieltä ja pöhisemistä ei riitä kumoamaan tätä. Vähintäänkin vähemmistön representaatiostaan esittämä perusteltu kritiikki -äänensävystä riippumatta- tulisi ottaa hyvin vakavasti. Enemmistö ei voi päättää vähemmistön yli, mikä vähemmistöä hyödyttää. Se on taas infantilisointia ja vallankäyttöä. Enemmistö ei voi päättää vähemmistön yli, vähemmistön ulos sulkien ja sen vastalauseet ohittaen, mikä on rakentavaa vähemmistöä koskevaa keskustelua. Tämän pitäisi olla päivänselvää kaikille viestinnän ammattilaisille. Valitettavasti näyttää siltä, että se ei ole suurelle osalle heistä -YLEä myöten- ollenkaan selvää.
Se on tuottanut autisteille stressiä, vaikeuttanut elämäämme syventämällä arkeamme kuormittavia stereotypioita ja ennakkoluuloja, ja tuottanut jälleen uusia traumoja kun autistit ovat kerta toisensa jälkeen tulleet ohitetuiksi, päällepuhutuiksi, infantilisoiduiksi ja aktiiveille on tehty selväksi, että mielipiteemme ovat arvottomia verrattuna neurotyypilliseksi identifioituvan enemmistön edustajien mielipiteisiin.
Tämä enemmistön on syytä tiedostaa. Valitettavasti tiedostaminen edellyttää usein tällaisia ikäviä konkreettisia esimerkkejä.
Median vähemmistöön kohdistama enemmistövallan käyttö, ohittaminen ja päällepuhuminen ovat teemoja, joista todellakin on syytä käydä vähän enemmänkin yhteiskunnallista keskustelua. Sitä autistit yrittävät tehdä, ja jatkavat yrittämistä, kunnes meitä aletaan aidosti kuunnella ja ymmärretään, että emme ole vain söpöjä maskotteja vaan yhdenvertaisia ihmisiä. Me pyydämme tulla kohdelluiksi aikuisina ja yhdenvertaisina. Jos tähän pyyntöön ei suostuta, sitten yhdenvertaisuutta on syytä vaatia.
Kaiao on autistiyhteisön aktiivinen jäsen ja yhdenvertaisuuden puolestapuhuja. Lisäksi Kaiao tarjoaa niille, jotka haluavat viestiä autisteista asiallisesti ja yhdenvertaisuutta edistävällä tavalla sekä konsulttitukea että tekstintarkistus (sensitivity reader)-palvelua. Kun haluat viestiä autismista ja autisteista eettisesti kestävällä tavalla joka aidosti hyödyttää vähemmistöä, ota yhteyttä saara.reiman@kaiao.fi.