Kaiao Helsingin Sanomissa

Team Autistit pääsivät taas maailmankorjaushommiin, tarkemmin sanoen Marjut Ollitervo eli somessa säkenöivä @cyclite, sekä minä & Kaiao. Toki jutun loppupuolelle on löytynyt taas pari nentistisempää ääntä demonstroimaan sitä, että autistien tukitarpeen takana piilee pitkälti se, että enemmistö haluaa välttämättä syrjiä erilaisuutta ja pakottaa neurovähemmistön omaan muottiinsa.

Allistia mietityttää myös, tarvitaanko autismidiagnoosia, jos se ei vaikuta toimintakykyyn (toistaiseksi) vaan ihmisellä on ”vain” muita piirteitä. Hän ei tiedä, että autistiyhteisö kokee toimintakykyleimaamisen monin tavoin ongelmallisena ja toimintakyvyn asiana, joka kiinnostaa ulkopuolisia mutta on lähinnä haitaksi autistisen kokemuksen ymmärtämiselle.

Oman neurotyypin tunnistaminen mahdollistaa itsehoidon, auttaa löytämään whanaun luo (ja siten helpottamaan yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, josta monet ovat kärsineet koko ikänsä) ja jopa laskee itsemurhariskiä. Mielestäni ihan tärkeitä juttuja, jos sattuvat itseä koskemaan.

Entä miksi autistin pitäisi opetella sanomaan ettei katsekontakti kuulu repertuaariin vasta kun on yrittänyt ensin opetella maskaamaan terveytensä ja hyvinvointinsa kustannuksella? Ei se kertominen ole yhtään vaikeaa, ainakaan verrattuna maskaamisen tuskaisuuteen. Kokemusta on…

Nentistit ovat nentistejä, mutta joka tapauksessa, Team Autistit teki jälleen parhaansa. Syrjimätön sanastokin (jota kehittämässä Kaiao oli viime vuonna), jatkaa maailmanvalloitustaan

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009512349.html (juttu maksumuurin takana)