Entä jos elämäsi rakkaus olisi autisti?
Tämä kirjoitus on vastineeni Helsingin Sanomien vastajulkaistuun* juttuun autismista. Juttuun oli niputettu vanhentunutta ja virheellistä tietoa, hirvittävää ennakkoluuloisuutta, nentismiä ja syrjintää niin että kokonaisuuden voi helposti laskea vihapuheeksi (pikatesti: korvaa jutun autismi/autisti -sana sanalla romani tai juutalainen ja katso, miltä näyttää.) Asiaan kuuluu, että jutun autisti oli se, joka kehdattiin kuvailla empatiaa vailla olevaksi. Aasientuntijana luonnollisesti Autismiliiton (jota alan vähitellen pitää vihajärjestönä) päivystävä nentisti, normalisoimassa maskaamista ja autistien kaltoinkohtelua sekä demonisoimassa autismipiirteitä. Tämän vastineen julkaisemisen lisäksi Kaiao tulee olemaan yhteydessä Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon kirjoituksesta.
Hyvin toisinkin voisi kaiken nähdä, eikä se olisi edes kovin vaikeaa, jos malttaisi hetkeksi hellittää otteensa ennakkoluuloista. Esimerkiksi näin:
Jos elämäsi rakkaus olisi autisti…
…niin sitten hän olisi ihminen, monella tavalla kuin kuka tahansa. Hänellä olisi koko liuta hyviä puolia, plus muutama eksoottisempi piirre, jotka olisivat sekoitus vahvuuksia, heikkouksia ja ihan vain persoonallisia ominaisuuksia. Hän olisi aikuinen, täysin kykeneväinen pyrkimään hyvään, oppimaan virheistään ja kehittämään kommunikointitaitojaan. Metafysiikan valossa hän eläisi (neurotyypillisestä) todellisuudesta katsottuna rinnakkaistodellisuudessa, josta itse käytämme mielellämme maorin kielestä lainattua nimitystä Takiwatanga, jonka suora käännös on ”omassa ajassaan ja tilassaan”. Hänellä voisi olla sinulle paljon annettavaa.
Sinun laillasi hänkin olisi myös inhimillinen, epätäydellinen, erehtyväinen, haavoittuvainen, tarvitseva ja sieltä täältä keskeneräinen. Sellainen kuin jokainen ihminen on, tavalla tai toisella. Tutustuminen läheisesti on ainoa tapa saada selville, olisivatko hänen heikkoutensa ja tarpeensa sellaisia, joiden kanssa pärjäät ja hänen taakkansa sellaisia, jotka ovatkin sinulle kevyitä kantaa. Hänellä olisi elinvuosiensa verran elettyä historiaa, varjonsa ja mörkönsä, fyysisiä kremppoja unohtamatta. Hänellä olisi sekä hyviä että huonoja päiviä, huippuhetkiä ja (toivottavasti harvoin) hän tekisi kammottavia mokia. Hänen kumppaninaan sinä olisit todistamassa niistä ainakin useimpia, ja sama pätisi myös toisin päin. Kuten yhdenvertaisissa suhteissa yleensäkin, inspiraatiopornosi joutuisit etsimään toisaalta (tai vielä parempi, opettelemaan elämään ilman, sillä inspiraatioporno ei ole eettistä pornoa).
Olisiko hän sellainen ihminen, jonka haluaisit nähdä pitelemässä sateenvarjoa ylläsi, kun elämäsi on kaatosadetta? Olisiko sinulle liikaa, tai juoksisitko karkuun, jos hän kokisi empatiaa autismityypillisesti niin, ettei hän vain iloitsisi ja surisi kanssasi, vaan kokisi vahvat tunteesi kuin ne olisivat hänen omiaan? Jokaisen autistin asuttama Takiwatangan nurkkaus on ainutlaatuinen, mutta monelle kumppanin tunteet voivat olla kuin kynttilän liekki, joka voi tarttua niin, että syttyy itsekin loistamaan samaa valoa. Täysin harmaat päivät olisivat ehkä hiukan tavanomaista harvinaisempia, sillä Takiwatanga on tieteenkin valossa intensiivinen maailma. Samalla se on tavattoman lempeä maailma. Se, miten juuri sinä sen läheisyyden kokisit, sinun pitäisi ottaa selville itse.
Luonteenhyveiden kehittämisessä olisitte lähtökohtaisesti samalla viivalla. Joutuisitte molemmat harjoittamaan hyvettä yhtä lailla, jos haluaisitte siinä kasvaa. Erityiset moraaliset lahjakkuutenne ja heikkoutenne voisivat painottua hieman eri tavalla, mutta määrällistä eroa autismipiirteisyys ei tuota. Autismi ei ole jonkinlaista alentunutta syyntakeisuutta, eikä maailman hahmottuminen toisin tarkoita, että ymmärryksessämme olisi vikaa, vaan meitä sopii vastuuttaa mokailusta siinä, missä ketä tahansa muutakin. Virheistäänkään on vaikea oppia, jos niistä ei edes kerrota vaan ne lakaistaan pikaisesti autismikortin avulla maton alle.
Parisuhde- ja tunnetaitojen osalta hän olisi aika tavallinen. Suuri osa tämän päivän aikuisista ei ole siinä lajissa syntymälahjakkaita, ja kotikasvatuskin on monella jättänyt toivomisen varaa. Kyky ja halu oppia elämästä sekä omista ja muiden virheistä auttavat kuitenkin niissäkin haasteissa. Parisuhteessanne olisi toivottavasti paljon neuvottelemalla löytyneitä sopuratkaisuja, välillä kompromisseja, ja ehkä joskus jokin asia, josta vain toteaisitte olevanne eri mieltä, mutta tulevanne sen seikan kanssa toimeen. Molempien pitäisi myös pystyä välillä joustamaan, tekemään myönnytyksiä, ja huomioimaan toisen yksilölliset tarpeet, jotka johtuvat neurotyypistä tai jostain ihan muusta. Suhde, jossa toinen kokee olevansa marttyyri ja antavansa loputtomasti omalle riippakivelleen, ei ole terve eikä tasapainoinen parisuhde.
Jos elämäsi rakkaus olisi autisti, hän olisi ajatteleva, todennäköisesti syvästi tunteva, ja täysin kykenevä ilmaisemaan rakkautta ja empatiaa. Sinun tosin ehkä pitäisi opetella ymmärtämään autismityypillistä kommunikointitapaa. Yhteiskunnassamme ei (vielä) sitä opeteta eikä edes nähdä autistista rakkauden kieltä yhdenvertaisena enemmistön tapojen kanssa, mutta autistiyhteisö (ja Kaiao sen osana) yrittää osaltaan auttaa.
Sinun pitäisi oppia tuntemaan hänet henkilönä, ei kävelevänä listana ”piirteitä” joita voit jalustaltasi käsin armollisesti suvaita tai julistaa puutteiksi ja vioiksi. Sen lajin ihmisten sopisi pysytellä kaukana elämistämme. Olisitte yhdenvertaiset myös siltä osin, ettei kummankaan ole tarkoitus ”tyytyä” toiseen, vaan tuntea itsensä onnekkaaksi siitä, että tuollainen tyyppi on löytynyt valaisemaan elämää. Et olisi taivaanlahja autistille vain siksi että olet huolinut viallisen, vaan siksi että olisit juuri sinä, ja sellaisena hänelle erityinen ja ainutlaatuisen rakastettava.
Jos kumppanisi olisi autisti, hänen elämänsä olisi enemmän tai vähemmän keskivertoa rankempaa, kuten vähemmistöön kuuluvien elämä tapaa olla. Hänellä todennäköisesti olisi jokunen trauma, kuten rankasti syrjittyyn vähemmistöön kuuluvilla ihmisillä yleensä on. Jos sinulle on tärkeää, että kumppanillasi on (tähän asti ollut) helppo elämä, autisti ei sovi kumppaniksesi. Jos taas ajattelet, että elämä on mitä on, mutta hänen kanssaan jaettuna se voisi olla parempaa, saattaisi sopiakin.
Autistille sopiva kumppani ei myöskään ole henkisesti heikko, vastuunpakoilija, eikä kovin häilyväinen tapaus. Hänellä ei ole tarvetta korottaa itseään painamalla haavoittuvaan vähemmistöön kuuluvaa alas eikä marttyyrikompleksia. Enemmistöön kuuluva ei voi koskaan kamppailla vähemmistön jäsenen kamppailuja, mutta autistin neurotyypillinen kumppani voi odottaa pääsevänsä paikkailemaan henkisiä haavoja ja välillä suojelemaan kumppaniaan eri tavoin. Korostettakoon jälleen, että tämäkin on vastavuoroista. Takiwatanga voi olla myös vahva tuki, jonka valosta, rauhasta ja turvasta autistin kumppanina voi päästä osalliseksi. Se ei ole ihan vähän se. Toisaalta näillä main toivoisin muistettavan, ettei neurotyypillisyys takaa sen paremmin traumavapautta kuin helppoa elämääkään. Hannuhanhet ovat aika harvassa. Somen kiiltävät henkilöbränditkin ovat vain pahvikuvia joiden takana oleva todellisuus on sekä monimutkainen että inhimillinen.
Teillä olisi myös fyysistä hellyyttä ja seksiä (paitsi jos aromanttinen/aseksuaalinen parisuhde olisi se, mitä molemmat eniten haluavat) -jo termin ”erityismielenkiinnon kohde” pitäisi valaista kansaa siitä, että autistit ovat mainettaan huomattavasti intohimoisempaa väkeä, mutta jostain syystä näin ei ole vielä käynyt. Seksinne voisi hyvinkin olla tajunnanräjäyttävän upeaa. Toki sekin on laji, jonka hyvinvoinnista molempien kannattaisi etenkin pidemmän päälle ottaa tasapuolista vastuuta, eikä vain jättää asiaa hormonien haltuun ja ikuisesti päälle painavien arkihuolten rutistettavaksi. Monen autistin erityinen vahvuus on kyky kommunikoida avoimesti ja häpeilemättä myös seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, joita neurotyypilliset voivat häpeillä, olla aitoja ja heittäytyä hetkeen täysillä. Ja voi niistä epätyypillisistä aisteistakin löytää iloa, jos hiukan mielikuvitusta käyttää…
Olisitte yhdenvertaisia parisuhteen osapuolia, joilla molemmilla olisi luovuttamaton vastuunsa (määrällisesti puolet) suhteen toimivuudesta ja siitä, että molemmilla on siinä hyvä olla. Teillä olisi yhtäläinen vastuu opetella ilmaisemaan rakkautta niin, että kumppani sekä tuntee että ymmärtää olevansa rakastettu, arvostettu ja tulevansa huomioiduksi sellaisilla tavoilla, jotka ovat hänelle tärkeitä. Teillä olisi yhtäläinen vastuu sopia ja neuvotella suhteen pelisäännöistä ja siitä, kenen vuoro on viedä roskat ja tyhjentää tiskikone.
Suhteenne voisi alkaa ikimuistoisilla deiteillä, mutta pääpalkinto sisältäisi todennäköisesti runsaan annoksen viikonlopun ruokaostosten tekoa marketissa, arkisten haasteiden kanssa kamppailua yhdessä, päivittäisiä rutiineja ja väsyneitä iltoja. Perusarki on se, mistä teidän pitäisi rutistaa vuosikymmenien aikana esiin onnea ja ihmeitä. Jos minulta kysytään, pääsystä Takiwatangaan voi silloin olla etua. Olethan jo kuullut autistisesta ilosta ja onhan termi ”autistic bliss” (jolle en ole vielä ehtinyt löytää hyvää suomennosta) tuttu? No, ne ovat sellaisia tunteita jotka voivat säteillä valaisemaan niitä läheisiä, jotka osaavat ne hahmottaa.
Jos onni olisi myötä, rakkautta riittäisi ja kommunikaatio toimisi, niin ihastuksesta voisi kasvaa yhdenvertainen aikuisten ihmisten liittolaissuhde, jossa molemmat sekä antavat että saavat tukea ja yrittävät yhtäläisesti ymmärtää toista. Teistä voisi tulla yhdessä hyvin onnellisia. Voisi tietysti olla myös, että onni jossain vaiheessa jättäisi teidät tai vastaan tulisi ylivoimaisia haasteita tai erimielisyyksiä. Elämä on. Rakkaus on riski, aina ja kaikille. Mutta sekin olisi tavallista ja inhimillistä, ei autismin mukana tuleva kirous eikä väistämätön rangaistus niille onnettomille hölmöille, jotka menevät rakastumaan autistiin vaikka tarjolla olisi kunnollisia neurotyypillisiäkin. Ei tarvitse kuin ympärilleen katsoa voidakseen huomata, että neurotyypillistenkin parisuhteet menevät solmuun ja poikki mitä moninaisemmista syistä.
Joten: jos elämäsi rakkaus olisi autisti, toivoisin sen tarkoittavan sitä, että elämässäsi on suurta rakkautta, Takiwatangan valoa, rauhaa, kauneutta ja intensiivisiä värejä. Aivan varmasti voin luvata, että sinulla olisi hyvin paljon päätösvaltaa siihen, millainen parisuhteesi olisi, sillä sinä olisit tarinan toinen puoli. Yksi ihminen kun ei koskaan voi rakentaa suhdetta kahden edestä.
*Juttu maksumuurin takana. Sisältövaroitus: sisältää disinformaatiota, vihapuhetta kansanryhmää vastaan, sisäistettyä syrjintää ja autistin julkista kaltoinkohtelua
Autistien rankka syrjintä ja kaltoinkohtelu on yhteiskunnassamme arkipäiväistä ja normalisoitua. Tämä on realiteetti jota muuttamassa Kaiao on osana autistiyhteisöä. Haluatko tulla mukaan rakentamaan lempeämpää maailmaa? Ota yhteyttä saara.reiman@kaiao.fi, niin jutellaan lisää!