Vieraskirjoitus: Oman neurokirjonsa antisankari
Kesälukemikseksi vieraskirjoitus Annalta! Varsinkin neuromoninaisuutta yhteen niputtavan nepsypuheen ollessa niin suosittua kuin se on, on tärkeää muistaa, että jokaisen neurovähemmistöläisen kokemus, elämä ja haasteet ovat yksilöllisiä. Kaikki ne ovat kuitenkin valideja. Tämän takia myös muistuttelen -kun sanoitusasioista minulta paljon kysellään- että sanoitussuositukset ovat valtaväestöä ja etenkin mediaa varten. Jokainen vähemmistöläinen on oman kokemuksensa paras sanoittaja, ja kun vähemmistöläinen on äänessä, minulle käy kaikki ja olen vain iloinen siitä, että hän on löytänyt sanat kuvaamaan kokemustaan.
Olen erittäin muodikas ihminen, ainakin jos on uskominen mediaa, terveydenhuollon ammattilaisia tai sosiaalisessa mediassa esitettyjä mielipiteitä. Lisäksi minulla pitäisi kai olla supervoimia, ja koska olen AuDHD eli ihminen, joka on sekä autismikirjolla että saanut ADHD-diagnoosin, minun pitäisi kai osata jokin taito niin erinomaisesti, että Sademieskin kalpenisi rinnallani.
Supervoimapuhe toisen neurokirjon ihmisen suusta voi olla tsemppaavaa ja voimia tuovaa, mutta tosiasia on, että tällä kirjolla olevat ovat nimenomaan kirjolla. Ei ole kahta samanlaista ADHD-ihmistä tai autistia, vaikka diagnoosikriteerien täyttyminen joitakin yhtäläisyyksiä tämän kirjon edustajiin
asettaakin.
Jokaisessa ihmisessä on sisäsyntyinen toive tulla nähdyksi positiivisessa valossa, ja ymmärrän rinomaisesti positiivisten aspektien etsimisen ja löytämisen pitkälti nenttien eli neurotyypillisten ihmisten ehdoilla pyörivässä maailmassa. Joku yritys palkkaa mieluusti autisteja, koska nämä kykenevät keskittymään pitkäjänteisesti ja pikkutarkasti annettuun tehtävään. ADHD-ihminen voi olla superluova ja aikaansaava. Sitten olen minä, joka voisi kuvailla itseään neurokirjoelon antisankariksi. AuDHD ei ole supervoimani, enkä ole superlahjakas missään. Toki aivoihini jää monenlaista nippelitietoa, ja autismikirjosta kertoo varmasti sekin, että opin teininä pianonsoiton alkeet, kun silloinen erityismielenkiinnon kohteeni oli soittaminen. ADHD minussa taas piti huolen siitä, ettei pitkäjänteisyyttä riittänyt pianoläksyihin. Kun vihdoin sain iskettyä takapuoleni pianotuolille, soitin jotain aivan muuta kuin pianoläksyksi annettua
kappaletta.
Haluaisin ajatella ominaisuuksiani positiivisessa valossa, mutta ennen ADHD-diagnoosia koko elämä tuntui ADHD-aikuiselle kovin tyypillisesti yhdeltä epäonnistumisten sumalta. Kotona vallinneen tiukan kurin ja rakenteen vuoksi haasteeni jäivät koulussa piiloon, ja tämän vuoksi koko peruskoulu sekä lukiokin menivät pitkälti lukematta läpi, ja lukuaineissa jopa loistin siitäkin huolimatta, ettei pitkäjänteisyyteni riittänyt pitkien tekstien lukemiseen. Aikuisena toiminnanohjaukseni romahtikin, ja kun elämä oli
tuntunut potkineen tarpeeksi päähän rautakärkisillä maihareilla, pääsin ADHD-tutkimuksiin. Aikaisemmin toimintaterapeutin suorittamissa haastatteluissa olin saanut korkeat pisteet myös autismikirjon piirteistä, mutta ne eivät riittäneet diagnoosiin asti.
Olen siis ihan tavallinen suomalainen keski-ikäistyvä nainen, joka ei ole toistaiseksi löytänyt neurokirjolla olemisestaan mitään supervoimiin etäisestikään viittaavaa. Rutiinit toisivat turvaa ja rakennetta elämään, mutta nopea kyllästyminen ja dopamiinihakuisuus pitävät huolen siitä, että harrastuksia jää pois elämästä ja opinnot takkuavat. Olen motorisesti kömpelö, ja tämä tarkoittaa sitä, että tavaroita tippuu käsistä, olen koko ajan mustelmilla ja kahvin sijaan kauramaidot ovat pöytätasoilla ja rinnuksilla. Asioiden aloittaminen on vaikeaa, samoin tehtävästä toiseen siirtyminen.
Lisäksi voimavaroja tuntuu olevan keskimääräistä vähemmän, ja kun toiset tuntuvat pursuavan energiaa, minä saatan maata työ- tai opiskelupäivän lahnana sohvalla saamatta enää aikaan mitään järkevää. Minulta ei löydy kaikkia ihmisiä häikäiseviä supertaitoja, jollei jatkuvaa sähläämistä ja vapaaehtoisesti itsensä naurunalaiseksi asettamista (ennen kuin muut ehtivät sen tehdä) sellaiseksi lasketa, eikä ADHD-impulsiivisuuteni ole toistaiseksi onnistunut löytämään paikkaansa työ- tai opiskeluelämän palveluksessa.
Kai se supersankariviitta jostain löytyisi, jos etsisin joka paikasta. Toistaiseksi se on kuitenkin hukka-nimisessä paikassa suhteellisen pysyvästi. Aivoni eivät pursua maailmaa tai edes opintoja tai työelämää mullistavia ihastuttavia ja luovia ideoita, ja kun saan tehokkuuspuuskan, keskityn lääkityksestä huolimatta usein silti aivan väärään asiaan. En myöskään ole sellainen Kirjolla-sarjan tapaan hellyyttäviä tunteita muissa herättävä autisti, vaan ennemmin se, joka päätyy seinäruusuksi ollessaan joko liikaa tai liian vähän jotain. Hanskaan kyllä itsenäisen elämän jotenkin, mutta silti elämä tuntuu liian usein tietokonepeliltä, jonka säännöt ovat hukassa, ja joka on säädetty tappavalle vaikeustasolle. Eihän siis niputeta autisteja tai ADHD-ihmisiä tiettyyn muottiin, koska kun on tavannut yhden neurokirjolla olevan, on nimenomaan tavannut vasta yhden neurokirjolla olevan ihmisen.
Kaiaolta ei saa ostaa kokemusasiantuntijakeikkoja. Koulutukset ja esitykset pohjautuvat parhaaseen saatavilla olevaan tieteelliseen tietoon, jota valaisen henkilökohtaisen kokemuksen lisäksi myös -luvan kanssa- muiden neurovähemmistöläisten ääntä esiin nostamalla. Se on sekä laadukasta että eettisesti kestävää. Koulutuksia ja esityksiä voit tilata ottamalla yhteyttä saara.reiman@kaiao.fi