Autismihäpeästä, neurotyypillisestä erityisyydestä ja Takiwatangan maantieteestä

Hyvää tarkoittavat neurotyypilliset kertovat usein mielellään empaattisella äänellä, ettei autismia tarvitse hävetä. Minä aina mietin, kenelle he tätä kertovat? Eivät ensisijaisesti ainakaan autisteille. Autistien on nimittäin jo määritelmällisesti hieman vaikea tuntea sen tyyppistä epämääräistä, eksistentiaalista häpeää, joka näyttäisi olevan neurotyypillisessä elämässä tärkeä toimintaa ohjaava motivaatio. Ihmiset, jotka ovat jatkuvasti huolissaan siitä, mitä muut mahtavat heistä […]

Lue lisää

Kaaoksen kaunista musiikkia

Viime viikon blogipostauksessa tulin ohimennen maininneeksi, että aistiherkkyyteen -myös siihen kamalaan, päiväkausiksi sängyn pohjalle kaatavaan versioon- sisältyy hyviäkin puolia. Ruokaherkkyys on vain säännön vahvistava poikkeus. Tällä viikolla pääsemmekin taas palaamaan positiivisempiin tunnelmiin. Muutama vuosi takaperin kävin seikkailemassa Islannissa. Tulivuoritoimintaa! Lintuja! Toinen toistaan kauniimpia vesiputouksia joka mutkan takana! Niin, vesiputouksia. Kaikkihan me tiedämme, mitä ne ovat, […]

Lue lisää

Elämysten poluilla

Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. Herakleitos Lenkkireittini on pysynyt samana noin viisitoista vuotta. Neurotyypillisten tuttavieni mielestä tämä on jotenkin erikoista. He vihjaavat joskus, että minun pitäisi vaihtaa välillä reittiä jotta en kyllästyisi koko lenkkeilyyn. Autismiin tutustuneet ihmiset puolestaan selittävät tällaista käyttäytymistä mielellään puhumalla turvaa tuottavista kaavamaisista rutiineista. Tässä ajatuksessa saattaa olla hitusen perää, mutta […]

Lue lisää