Neurovähemmistön lapset ovat palvelujärjestelmän väliinputoajia

#KaiaoValvoo täällä taas! Tällä kertaa tartun aiheeseen, josta postasinkin jo LinkedInin puolella (löydyn sieltä @ReimanSaara). Selvästikin tämä kuitenkin on teema, joka ansaitsee puuttumisen mahdollisimman näkyvästi.

Yle uutisoi siitä, että lastensuojelun hoidettavaksi kaatuu tällä hetkellä lapsia, jotka tosiasiassa tarvitsisivat terveydenhuollon apua. Neurovähemmistön lasten joutuminen lastensuojelun toimenpiteiden, mukaan lukien sijoitus kodin ulkopuolelle, on hälyttävän yleistä. Todellinen ongelma ei kuitenkaan ole se, että he tarvitsisivat lastensuojelun sijaan terveyspalveluita, vaan se, ettei neurovähemmistön tukitarpeita vastaavia palveluita ole. On vain lastensuojelu ja terveyspalvelut, ja lapsi jolla on selvästi vaikeuksia ja tuen tarvetta, mutta jonka tukitarpeeseen eivät kunnolla vastaa sen paremmin lastensuojelun kuin terveydenhuollon toimet, jäävät väliinputoajiksi. Se voi tarkoittaa joko avun ulkopuolelle jäämistä tai, kevyiden tukitoimien osoittautuessa tehokkaasti järeiden toimenpiteiden kuten huostaanoton kohteeksi joutumista -mitkä eivät ole edelleenkään vastaus lapsen tarpeisiin, vaan pikemminkin systeemin tarpeeseen tehdä jotakin mieluummin kuin ei mitään. Vääristä toimenpiteistä aiheutuu kuitenkin vain suurta kärsimystä sekä lapselle että koko perheelle.

Neurovähemmistön lasten tilanne on käynyt Kaiaolle tutuksi yksityisasiakkaiden kautta. Koulunkäynnin ongelmien tai koulunkäymättömyyden takia koulun ja lastensuojelun kanssa vaikeuksiin joutuneet perheet ovat tyypillisiä yksityisasiakkaita. Olen itse saanut nähdä aitiopaikalta, miten ymmärtämätöntä ja suoranaisen julmaa neurovähemmistön lasten kohtelu voikaan Suomessa olla.

Neurovähemmistön lasten pahoinvoinnin osaltahan tilanne on se, ettei oikein kukaan vastaa heidän todellisiin tukitarpeisiinsa tai edes ymmärrä niitä. Järjestelmä yrittää korjata asioita, jotka eivät ole rikki tunnistamatta sitä, mikä todella on rikki. Terveydenhuollon ja lastensuojelun ”apu” yleensä vain syventää vähemmistöperheiden ongelmia. Järjestelmän epäonnistumisista syyllistetään lasta ja perhettä, ja heidät leimataan ”liian vaikeiksi auttaa”. Tämä on tavallisesti kaukana totuudesta, joka on se, että systeemi on neuvoton, koska siltä puuttuvat auttamiseen keinot, osaaminen, ja valitettavan usein halukin.

Lastensuojelun näkökulma lapsen vaikeuksiin, kuten koulunkäymättömyyteen, on kasvatuksellinen. Neurovähemmistödiagnoosi nähdään usein käyttäytymisen ongelmana, jonka voisi ratkaista jämäkämmällä vanhemmuudella. Mutta neurovähemmistöläisten kotioloissa tai heidän vanhempiensa vanhemmuudessa ei useinkaan ole mitään vikaa -päinvastoin, ennen ongelmien kärjistymistä monet vanhemmat ovat onnistuneet luovimaan todella taitavasti mahdottomien vaatimusten keskellä ja vastaamaan lastensa todellisiin tarpeisiin vaikeissa olosuhteissa ja paineistettuna. Neurovähemmistön lasten kohtelu muistuttaakin paljon taannoista saamelaisten pakkosuomalaistamista, jossa kitkettäväksi ongelmaksi on määritelty vähemmistöpiirteet, ja käytössä olevat menetelmät ovat eettisesti kestämättömiä.

Terveydenhuollon keinoja puolestaan ovat lääkitseminen ja kuntouttaminen. Mutta neurovähemmistön lapset eivät ole psykiatrisesti sairaita. Omana itsenään oleminen ei ole vamma, josta tarvitsisi kuntoutua. Kuntoutus ja valmentelu kuitenkin ovat hyvää bisnestä, jota myös neurovähemmistöä edustamaan änkeytyneet vihajärjestöt (kuten Autismiliitto) hehkuttavat.

Työssäni yksityisasiakkaiden kanssa on tullut vastaan vino pino ”nepsykoulutusta” saaneita sotealojen ammattilaisia, jotka eivät todellisuudessa ymmärrä neurovähemmistöistä tai tukitarpeistamme yhtään mitään, ja jotka ovat omaksuneet suorastaan vihamielisen asenteen neuromoninaisuuteen. Joku on heidänkin nipsnäpskouluttelustaan laskuttanut.

Todellisia ongelmia, jotka rikkovat lapsia, perheitä ja aiheuttavat valtavaa #häiriökysyntä ovat

❌ Esteellisyys, alkaen siitä, etteivät monet nykykoulut ole lapsikuntoisia. Esimerkiksi aistiesteellisyys on valtava ongelma- sitä vain ei ymmärretä vielä ollenkaan (eikä tullakaan ymmärtämään niin kauan kuin sitä lähestytään vain enemmistöläisten voimin). Lasten pakottaminen sietämättömän tuskallisiin aistiympäristöihin on perustoimintatapa, ja ongelma tehdään siitä, että he reagoivat tuskaa tuottavaan ympäristöön kuten kuka tahansa vastaavaa kokeva -eli ilmaisemalla kärsimystä. Koetaan, että jos ympäristö ei tuota enemmistölle kärsimystä, ympäristössä ei ole mitään vikaa.

❌ Syrjintä ja neuronormatiivisuus. Neuroenemmistölle ei useinkaan riitä hyvä lopputulos, vaan olennaista on neurotyypillisillä tavoilla toimiminen. Täysin harmittomien vähemmistöpiirteiden patologisoiminen ja ongelmallistaminen, eli nentistinen syrjintä, on tavallista. Kyky ja jopa halu asettua vähemmistöläislapsen asemaan ovat usein vähissä.

❌ Neuropelastajat, eli enemmistötaustaiset neurovähemmistön ”puolestapuhujat”, ”edustajat” ja ”auttajat” jotka hehkuttavat näyttävästi asiantuntijuuttaan mutta joilla ei todellisuudessa -eli vähemmistön itsensä silmissä- ole harmainta hajua vähemmistökokemuksesta, eikä se usein heitä edes kiinnosta. He ansaitsevat oman kohtansa, sillä heidän mestarointinsa ylläpitää ongelmia, uusintaa syrjiviä ja vanhentuneita asenteita sekä vaikuttaa siihen, että ratkaisuja haetaan aivan vääristä paikoista ja keinoista -samalla kun lapset kärsivät. Neuropelastajat eivät ole mitään harmittomia hyväntahtoisia hössöttäjiä. He repivät taloudellsita voittoa vähemmistöä potkimalla -ja näin siis on täysin riippumatta siitä, miten he itse asian kokevat.

❌ Empatiakuilu. Se vaikuttaa kaiken taustalla sekä siihen, että lasten käyttäytymistä tulkitaan väärin ja vihamielisesti että siihen, ettei enemmistölle tule mieleenkään osallistaa neurovähemmistöläisiä ongelmien ratkaisuun. Meidät nähdään edelleen korjattavina objekteina, joilta ei odoteta muuta kuin alistumista siihen minkä viisaammat (=enemmistöläiset) meille hyväksi näkevät.

Ratkaisuja kyllä olisi olemassa. Tämän päivän neurovähemmistön aikuiset, eli entiset neurovähemmistöläiset lapset, voisivat toimia siltana nykyisten vähemmistöläislasten ja neuroenemmistön välillä. Meille moniongelmaisiksi ja ”oireileviksi” leimatut lapset näyttävät aivan toisilta kuin nentisteille ja näemme tuskallisen selvästi, että heidän tarvitsemansa tuki olisi usein helppoa ja halpaa toteuttaa. Usein he tarvitsisivat täsmälleen päinvastaista kuin mitä heille halutaan tarjota: enemmän rauhaa, vapautta ja hiljaisuutta. Siltana toimiminen vain on vaikeaa, kun juuri kukaan ei halua kuunnella meitä eikä usko meillä olevan mitään tärkeää tietoa tai olennaista osaamista.

Kaiaon Edunvalvontapalvelu on 12 euron sopuhintaiseksi palasteltu autistien kaupallinen edunvalvontapalvelu, joka toimii kaikissa Kaiaon someissa (Facebook, LinkedIn, Mastodon ja uutuutena myös Bluesky). Palveluun voi tutustua tarkemmin Kaiaon kaupassa. https://holvi.com/shop/KaiaonKauppa