Autismi ja huonon käytöksen perimmäinen olemus
”Autismi ei oikeuta huonoa käytöstä.” -kansanviisaus-
”Selityksen erityisyydelleen saatuaan jotkut heittäytyvät autismiin. Että nyt saankin olla vain niin autistinen kuin olen, ja muiden pitää ymmärtää.”. (HS 3.5.2023)
Tällaisia heittoja on lennellyt voikukanhaituvien ja koivunsiementen seassa viime aikoina. Taitaa olla aika pohtia hieman tarkemmin huonon käytöksen käsitettä. Se kun on toivottavasti meillä kaikilla lähtökohtaisesti vältettävien asioiden listalla (toki joitakin poikkeuksia tähänkin peukalosääntöön on, mutta ne ovat harvassa). Yleinen etiikka koskee kaikkia neurotyyppejä. Ihmisiä kohtaan on suositeltavaa olla lähtökohtaisesti hyväntahtoinen, ystävällinen, kohtelias ja huomaavainen. Niin rakennetaan maailmasta pikkuisen miellyttävämpää paikkaa elää.
Asia ei kuitenkaan ole ihan tällä taputeltu.
Yhä useampi autisti on nykyään tutustunut sen verran tieteeseen, että tietää maskaamisen ja maastoutumisen, eli neurotyyppinsä piilottamisen syrjinnän ja jopa väkivallan pelossa, olevan autisteille äärimmäisen vahingollista. Se sama yleinen etiikka, joka suosittaa käyttäytymään kauniisti silloin kun muuhun ei ole vallan erinomaisia syitä, on myös sitä mieltä, että myös itsestään on oikein ja hyvästä pitää huolta esimerkiksi niin, ettei riskeeraa mielenterveyttään ja kasvata itsemurhariskiään mitättömistä syistä.
Kohtuullisuus ja hyväntahtoisuus ovat hyveitä myös niille, jotka puhuvat hyvien tapojen puolesta. Hyvät tavat ovat hyviä, sillä ne sujuvoittavat ihmisten välistä kanssakäymistä huomattavasti. Mutta samalla tavalla kuin on ableistista sanoa, etteivät silmälasit tai matalat kengät naisilla sovi juhlapukeutumiseen, on myös väärin olla sitä mieltä, että vain neurotyypillinen käytös voi olla hyvää ja autistien tulee piilottaa neurotyyppinsä ja hävetä sitä ihmisten ilmoilla (terveisiä vaan Autismiliitolle, jonka asiantuntijaksi itsensä kokevalta henkilöltä ylläoleva Hesarin lainaus on peräisin).
Uskoisin jokaisen aikuisen autistin tietävän, että ”huonoksi käytökseksi” voidaan laskea mitä ihmeellisimpiä asioita. Itse olen saanut kuulla käyttäytyväni huonosti muun muassa
-kun olen välttänyt katsekontaktia (koska huolehdin itsestäni ja henkilökohtaiset rajani nyt sattuvat menemään siinä kohdassa)
-kun olen suoriutunut jostain tehtävästä liian nopeasti eli huomattavasti neurotyypillisiä nopeammin (”luonnoton käytös” on kai lähtökohtaisesti aika huonoa?)
-kun olen joutunut poistumaan paikalta tai kieltäytymään kutsusta ylikuormittumisen takia (<=ableismia)
Sanalla sanoen: autistin on täysi mahdottomuus käyttäytyä aivan kaikkien mielestä hyvin kaiken aikaa. Tapaoppaiden ulkoa opettelukaan kun ei poista sitä tosiasiaa, että ihmiset voivat vetää herneen nenäonteloonsa mistä tahansa neuroepätyypillisyyden vilahduksesta ja verhota silkan ableismin (kuten kuormittumistaipumuksen leimaamisen) huonosta käytöksestä valittamiseen. Se on melko ongelmallista, koska autistin käsitys siitä, mitkä itsestäänselvyydet nyt ovatkaan rinnakkaistodellisuuden asukeille ennenkuulumattoman eksoottisia, on parhaimmillaankin hieman hutera.
Tätä kokemusta voi koittaa simuloida vaikka kokeilemalla elää muutamankin tunnin ajan toimien *täydellisen johdonmukaisesti* ikään kuin maailmassa ei olisi lainkaan mustaa väriä -ja nipistämällä itseään jokaisesta epäonnistumisesta, esimerkiksi jos erehtyy lukemaan mustaa tekstiä tai unohtaa, että harmaa ja murretut värit sisältävät ainakin ripauksen mustaa. Samantapaiselle esteradalle heitetään autisti, jota vaaditaan kokemaan, havaitsemaan, hahmottamaan ja reagoimaan neurotyypillisen tavoin. Esimerkki valaisee toivottavasti myös hiukan sitä, miksi tällaisen mahdottoman vaatimuksen tehostaminen sanktioilla ei etenkään pidemmän päälle motivoi, vaan vain lisää stressiä, ahdistusta ja pahaa oloa.
Jos eli kun hyvät tavat ovat hyviä siksi, että ne helpottavat sosiaalisia tilanteita, emme voi laskea hyviksi tavoiksi sellaisia tapoja jotka faktuaalisesti syrjivät jotakin vähemmistöä. Huivittomuus ei voi olla ”hyvä tapa” sillä se syrjisi monia uskonnollisia vähemmistöjä. Ei ole kohtuullista vaatia ahdistelun uhria olemaan hiljaa, jotta hän ei epäkohteliaasti droppaisi bileiden hyvää tunnelmaa. Eikä ole kohtuullista pakottaa autistia katsekontaktiin tai sietämään tuskaa tuottavaa aistikuormitusta vain sillä perusteella, että neurotyypillisille kyseiset tilanteet eivät ole mitenkään vaikeita, ja koska neurotyypillisestä on epämukavaa havaita lähistöllä neuroerilaisuutta.
Autistilla siis todellakin on oikeus olla ”niin autistinen kuin hän on”. Syrjimättömässä ympäristössä (joka niin ikään on jokaisen oikeus) se, että autisti on oma itsensä, ei myöskään johda velvollisuuteen sietää autistiltakaan aidosti huonoa käytöstä -se idea alkaa äkkiä näyttää olkiukolta. Autistina voin aivan sujuvasti tehdä tiettäväksi yhteiskuntakelpoisuuteni, sivistyneisyyteni ja hyvätapaisuuteni rikkomatta rajojani katsekontaktilla esimerkiksi kiinnittämällä huomiota puhetapani ystävällisyyteen. Tarpeen tullen voin peräti kertoa, etten ota katsekontaktia siksi, että olen autisti. Itse asiassa alettuani menettelemään näin kommunikaatiotilanteet ovat sujuvoituneet selvästi verrattuna niihin aikoihin, kun jouduin stressaamaan, kiemurtelemaan ja maskaamaan.
Jos eli kun autistisuudessa ei ole lähtökohtaisesti mitään pahaa tai hävettävää, hyvä tapa helpottaa väärinkäsityksille alttiita sosiaalisia tilanteita olisikin kertoa olevansa autisti. Tässä on vain yksi isompi ongelma: syrjinnän takia se ei ole turvallista. On kohtuutonta vaatia autistia maskaamaan, ja samalla tavalla on kohtuutonta myös vaatia ketään tulemasta autismikaapista niin kauan kuin niin tekeminen voi riskeerata työn ja sosiaaliset suhteet sekä altistaa syrjinnälle ja jopa väkivallalle.
Ratkaisu ongelmaan on kitkeä ableismi ja nentismi yhteiskunnasta sekä jakaa kunnollista tietoa autismista sen verran, että eläminen avoimesti autistisena ja autismista kertominen tarvittaessa on turvallista. Käyttäytymisnormien päivittäminen neurovähemmistöjä syrjimättömiksi on osa tämän turvallisuuden luomista.
Kaiaon missiona on rakentaa siltoja ja ymmärrystä autistien ja aistiherkkien ja valtaväestön välille. Tämän päämäärän saavuttamiseksi Kaiao tarjoaa tietoa ja asiantuntijatukea autisteihin ja aistiherkkiin kohdistuvan ableismin ja nentismin kitkemiseen sekä yhdenvertaisten ja turvallisten toimintaympäristöjen luomisessa. Haluatko tietää lisää ja tehdä yhteistyötä yhdenvertaisuuden edistämiseksi? Ota yhteyttä saara.reiman@kaiao.fi, niin jutellaan!