Blogivieras: Aida A:n puhe eduskunnan nepsyverkoston avajaisissa

Autismiaktivisti Aida A. edusti autisteja eduskunnan nepsyverkoston avajaisissa. Kaiao sai luvan julkaista hänen tilaisuudessa pitämänsä erinomaisen puheen autistien ajankohtaisista ongelmista yhteiskunnassa. Nepsyverkoston perustaminen on vahva signaali siitä, että neurovähemmistön olemassaoloon ollaan heräämässä, samoin kuin siihen, että olemme tähän asti ollut yhteiskunnassa marginaaliin työnnetty, hiljennetty väliinputoajaryhmä. Aidan kaltaiset aktivistit ovat kuitenkin tekemässä muutosta. Aida vaikuttaa myös Instagramissa, @neuro_type

Monet ajattelee, että autisminkirjo näkyy ulkoapäin tai se olisi joku sairaus. Minä taas ajattelen sitä vahvuutena. Minä autistina ihmettelen, että miksi muut ei ajattele niin. Miksi erilaisia aivoja ei nähdä yhdenvertaisena? Miksi meitä ei huomioida? Liian moni neuropoikkeava lapsi ja nuori voi yhteiskunnassamme huonosti. Luuletteko että se johtuu meidän vanhemmista tai kasvatuksesta? Ei. Kun tein viime syksynä kyselyn nepsy lapsille ja nuorille sain 150 vastausta, 149 vastanneista sanoi että koti on ainoa paikka jossa heitä kunnolla ymmärretään. Miksi moni sitten voi niin huonosti? Haasteet tulevat siitä, että ulkomaailma ei hyväksy meidän erilaisuutta. Kun lähden kotoa, en voi olla oma itseni. Joudun jatkuvasti pohtimaan kuka ymmärtää oikeasti ja kuka ehkä tulkitsee minua väärin.

Koulussa ei ymmärretä  että esim. kiinnipidot, opettajien salailu tai pakottaminen toimimaan niinkuin muut stressaa meitä ja saa meidät ajattelemaan että olemme huonoja sellaisena kun olemme.  Miksi meitä ei kohdella hyvin? Jokainen nepsy ansaitsee tilan jossa on hyvä opiskella, mutta nyt kun sitä ei ole niin se on erittäin stressaavaa heille mutta myös heille jotka ovat heidän ympärillään.

Jos tämä ymmärtämättömyys ja huono kohtelu tapahtuisi teille hyvät aikuiset, suuttuisitteko? Tulisiko teistä ”käytöshäiriöisiä” joita pitäisi pitää kiinni monen ihmisen voimin.  Miksi meitä ei ymmärretä? Meillä on kauheat olosuhteet koulussa sen takia kun te ette ymmärrä! Ei ole aikatauluja, ymmärtäviä opettajia, ei ehkä meille sopivaa opetusmateriaalia. Voidaan ehkä katsoa pelottavia elokuvia, ehkä pitää kirjoittaa satu, joka on joillekin meistä erittäin hankalaa. Me tarvitsemme rauhallisia tiloja, pieniä ryhmiä, erilaista opetusmateriaalia, mahdollisuutta oppia asioita eri tavalla esim. visuaalisesti, urakalla yksi aine kerrallaan, omassa rauhassa.

Olen 9 vuotias aistiyliherkkä autisti. Tiedättekö missä minä opiskelen ja mitä? Saatte arvata? (Kysyy yleisöltä ja kuuntelee vastauksia)

Millaisessa koulussa ja ympäristössä minun pitäisi teidän mielestä opiskella? (Kysyy yleisöltä ja ottaa vastauksia vastaan)

Olen 5. luokalla ja opiskelen vaativan erityisen tuen, niin sanotussa sairaalakoulussa. Siellä on lapsia joita lähikoulussa ei osata opettaa, lapsia jotka eivät ole käyneet koulua ehkä jopa vuoteen ja lapsia joilla paha olo kasvanut isoksi möykyksi. Siellä on opettajia joilla on hälytysnappi kaulassa, kaikki ulko-ovet lukittuna ja missään ei saa liikkua vapaasti. SIlti, meillä on vain muutama opettaja jolla on aidosti ymmärrys autismista tai ADHD:stä. Miten tämä on mahdollista?

Koska oma 8 oppilaan luokka oli niin levoton ja koin ja näin siellä jatkuvaa kiusaamista ja väkivaltaa niin viime syksynä en kyennyt oppimaan. Tein vain kolme koetta ja en ollut tyytyväinen arvosanoihin koska en pystynyt keskittymään melussa. Mutta onneksi pääsin ymmärtävän opettajan kanssa yksin opiskelemaan. Nyt minulla on rauhallisempi tila opiskella, mahdollisuus opiskella omaa tahtia ja kaikkein tärkein, autismia ymmärtävä opettaja….. joka muuten istuu tuolla 🙂 Nyt keväällä olen saanut aika paljon enemmän opiskeltua ja olen aidosti tyytyväinen koetuloksiini.

Monet meistä kommunikoi ja ajattelee eri tavalla kun tavalliset ihmiset. Olisi järkevää kysyä autisti ja adhd aikusilta neuvoja, sillä ettehän te voi tietää mikä on meille hyvä? He ovat joutuneet selviämään ja keksimään ratkaisuja. He ovat kasvaneet maailmassa joka oli yksinkertaisempi – luokat oli hiljaisempia, ei ollut ryhmätöitä tai jatkuvasti muuttuvaa ympäristöä. Nyky maailma ja erityisesti koulu ei huomioi meitä, meidän tarpeita ja osaamista ollenkaan. Tarvitsemme autismi tai nepsy tulkkeja auttamaan meitä ymmärtämään ulkomaailmaa ja auttamaan ulkomaailmaa ymmärtämään meidän erilaista tapaa nähdä ja kokea maailma. Jos meidät kohdataan ja meidän tarpeet huomioidaan, me saamme olla sellaisia kuin me olemme. Me olemme Einsteineja, Van Gogheja, Elon Muskeja ja hienoja ihmisiä.

Nähkää vaivaa huomata kuinka yhteiskunnan pitää muuttua niin että mekin mahdumme siihen. Kiitos

Kaiao pyrkii olemaan vastaus Aidankin toiveisiin ja toimimaan ”nepsytulkkina”, joka auttaa autisteja pärjäämään ulkomaailman kanssa ja neurotyypillisiä ymmärtämään autisteja. Palveluvalikoimassa on koulutuksia (mukaan lukien mahdollisuus yksilöllisesti räätälöityihin koulutuksiin), yksilöllistä konsulttitukea sekä myös Aistikävely, eli aistikartoitus joka todella toimii. Jos teillä on tarvetta parantaa henkilöstönne autismiymmärrystä ja sitä kautta tukea autisteja entistä paremmin, ota yhteyttä saara.reiman@kaiao.fi